Vuonna 2017 syntyneet lapset tulee ilmoittaa esiopetukseen 10.1.–31.1.2023 välisenä aikana. Ensisijaisesti ilmoittautuminen tehdään sähköisesti. Jos sähköinen ilmoittaminen ei ole mahdollista, voi ilmoituksen tehdä kunnan nettisivuilta löytyvällä lomakkeella em. päivään mennessä. Lomakkeet löytyvät kunnan Esiopetuksen sivuilta.
Huoltaja vastaa lapsen osallistumisesta esiopetukseen. Maksutonta esiopetusta järjestetään 19 tuntia viikossa, jonka lisäksi lapsi voi saada täydentävää varhaiskasvatusta. Täydentävä varhaiskasvatus tullaan järjestämään pääsääntöisesti esiopetuksen yhteydessä. Täydentävää varhaiskasvatusta haetaan samalla lomakkeella.
Kontiolahden kunta määrittää ensisijaisen esiopetus paikan jokaiselle lapselle osoitteen ja ajoissa lähetetyn ilmoittautumisen perusteella. Paikat pyritään järjestämään kotoa lähinnä olevaan esiopetusryhmään. Jos paikat ovat täynnä, kunta osoittaa ensisijaisen esiopetuspaikan seuraavasta vapaana olevasta paikasta. Ilta- tai vuorohoidon tarpeen perusteella voi perhe hakea toissijaista esiopetuspaikkaa lapselleen.
Ensisijaiseen esiopetusryhmään on mahdollista saada maksuton kuljetus, mikäli matka esiopetukseen on yli 3 km. Toissijaiseen esiopetuspaikkaan järjestää perhe kuljetuksen itse.
Kaksivuotisessa esiopetuskokeilussa olevien lasten ei tarvitse tehdä uutta hakemusta toiselle esiopetusvuodelle. Päätökset toiselle vuodelle tehdään automaattisesti.
Lisätietoja: Laura Huhtala
varhaiskasvatuksen esimies
p. 050 428 5108
laura.huhtala@edu.kontiolahti.fi
Esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2022–2023
Lehmon alue
Päivänpaisteen päiväkodin esiopetusryhmä
Lehmon koulu: 2 esiopetusryhmää
Lehdokin päiväkodin esiopetusryhmä
Aamuvirkun esiopetusryhmä (vuorohoitoa tarvitsevat)
Paiholan päiväkodin esiopetusryhmä
Onttolan päiväkodin esiopetus ryhmä (koulun tiloissa)
Kirkonkylän koulu: 2 esiopetusryhmää
Kontioniemen Koulun esiopetusryhmä
Kulhon koulun esiopetusryhmä
Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus tullaan pääsääntöisesti järjestämään esiopetusryhmien yhteydessä. Esiopetus ja sitä täydentävä varhaiskasvatus järjestetään pääsääntöisesti kunnallisena palveluna ja vain painavista syistä poikkeustapauksissa yksityisessä päiväkodissa. Lähtökohtana on tarjota lapselle ehjä päivä samassa yksikössä.
Päätös esiopetuspaikasta lähetetään toukokuun loppuun mennessä. Esiopetuksen tutustumispäivästä ilmoitetaan erikseen.