Kesätyöt

Tarjoamme kontiolahtelaisille nuorille kunnan kesätyöpaikkoja sekä mahdollisuutta toimia kesäyrittäjänä. Lisäksi tuemme työnantajia nuorten kesätyöllistämisessä.

Kunnan kesätyöpaikat

Kunnan kesätyöpaikkoihin voivat työllistyä kontiolahtelaiset vuosina 2004–2008 syntyneet nuoret. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti kunnan eri yksiköissä. Työllistämisaika on pääsääntöisesti kaksi viikkoa ja työaika 30 tuntia/viikko. Työsuhteet ajoittuvat yleensä touko-elokuulle. Kunnan kesätyöpaikkoihin valittaessa pyritään ottamaan huomioon myös nuorten sosiaalisia perusteita

Vuonna 2023 kunnan kesätyöpaikkojen hakuaika on maaliskuussa. 

Muiden työnantajien kesätyöpaikat

Kesätyöllistämisen tuki työnantajille

Tuemme kontiolahtelaisten nuorten kesätyöllistämistä yrityksiin, yhdistyksiin ja kotitalouksiin. Työllistävän työnantajan kotipaikkaa ei ole rajattu. Tuen suuruus on 200 euroa, määrärahaa on varattu 60 nuoren kesätyöllistämisen tukeen. Työnantajat varaavat tuet ennakkoon siten, että yhtä työnantajaa kohti voidaan myöntää tuki korkeintaan kuuden nuoren työllistämiseksi. Työnantajat markkinoivat itse kesätyöpaikat ja rekrytoivat kesätyöntekijät. Kontiolahden kunta julkaisee nettisivuillaan listan tukea saaneista työnantajista.

Tuen maksamisen ehtona on, että kontiolahtelainen nuori on syntynyt vuosina 2004–2008. Työsuhde on vähintään 60 tuntia ja työllistettävä nuori ei ole perheenjäsen tai perheyritykseen työllistettävä. Kesätyöntekijän palkkaus määräytyy toimialan työehtosopimuksen mukaisesti. Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneita palkkakustannuksia vastaan.

Kesätyöllistämisen tuet ovat varattavissa 22.2.2023 saakka.

Hae kesätyöllistämisen tukea: https://link.webropolsurveys.com/S/EA12A789642BFF28 

Nuorten kesäyrittäjyystuki

Kunta ja 4H-yhdistys järjestävät kontiolahtelaisille vuosina 2004–2008 syntyneille nuorille mahdollisuuden kokeilla kesäyrittäjyyttä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nuori voi saada pienen rahallisen tuen tehtyään liiketoimintasuunnitelman ja 4H-perustamisilmoituksen tai jo toiminnassa olevan nuoren yrittäjyyttä voidaan tukea pienellä rahallisella summalla. Tuen muodot päätetään vuosittain.

Nuorten kesäyrittäjyyttä tuetaan 100 euron aloitusrahalla, kun nuori toteuttaa 4-H yrittäjyysmallin mukaisen kesäyrittäjyysohjelman.  Liiketoimintasuunnitelman ja 4H-yrityksen perustamisilmoituksen tehneelle nuorelle kunta maksaa alkurahoitukseksi 100 € tuen Kontiolahden 4-H yhdistyksen kautta.

Lisätietoja  Kontiolahden 4H-yhdistys: riitta.tuukkanen@4h.fi

 

 

 

 

Kesäyrittäjyys