Sisältöjulkaisija

angle-left Hyvinvoinnin edistämisen uudet kokeilut ovat käynnissä

Hyvinvoinnin edistämisen uudet kokeilut ovat käynnissä

Ulkoiluystävätoiminta
 

Kontiolahdella yhteisvoimin järjestettävät toiminnot tuovat liikettä ja kulttuuria ikäihmisten päiviin.

Ikäihmisillä on Kontiolahdella erinomaiset liikkumismahdollisuudet omalla hiihtovuorolla ensilumenladulla syksyisin, ikivihreiden maksuttomissa ryhmätoiminnoissa ja normaalioloissa viikoittain järjestettävällä uinti/vesijumppavuorolla. Kulttuuripalveluissa ikäihmisten tarpeet on huomioitu muun muassa elokuvien päivänäytännöissä, senioriteatterin toiminnassa ja palveluasumisyksiköihin tuotetuilla esityksillä.

Tänä vuonna hyvinvoinnin edistämisessä huomioidaan erityisesti koronapandemian vuoksi eristyksissä eläneet ikäihmiset. Kontiolahden kunnan liikuntapalvelut, Kontiolahden evankelis-luterilainen seurakunta ja Suomen Punaisen Ristin Kontiolahden osasto ovat yhteistyössä käynnistämässä ulkoiluystävätoimintaa, jonka tavoitteena on löytää ja kouluttaa ulkoiluystäviä ikäihmisille. Toimintaan osallistuvien ikäihmisten tulee pystyä pukeutumaan ja liikkumaan omatoimisesti. Mukaan toimintaan pääsee ottamalla yhteyttä Kontiolahden kunnan erityisliikunnanohjaajaan tai seurakunnan diakonissaan.

Liikuntapalveluissa on järjestetty myös Ikäihmisten kortteliralleja kirkonkylällä ja Lehmossa toukokuun aikana. Korttelirallireiteille on lisätty penkkejä, jotta välillä voi myös levähtää.

– Vielä ehtii mukaan, sillä kevään viimeiset korttelirallit järjestetään Vierevänniemessä maanantaina 31.5. kello 10 ja Lehmon urheilukeskuksen kuntoportaissa tiistaina 1.6. kello 10, kannustaa erityisliikunnanohjaaja Eija Pennanen.

Kulttuuria suoraan koteihin

Kontiolahden kunnan ja Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Siun soten kanssa pilotoivat kulttuurisisältöjen tuottamista kotonaan asuville ikäihmisille. Tavoitteena on rakentaa yhteinen toimintamalli, jossa keskisen alueen kotihoidon työntekijät välittävät helposti kuljetettavia ja käytettäviä kulttuurisisältöjä kotihoidon asiakkaina oleville ikäihmisille.

Tutkimusten mukaan eniten yksinäisyyttä kokevat kotonaan asuvat ikäihmiset, jotka eivät pääse oman vointinsa tai vallitsevien olosuhteiden vuoksi osallistumaan kodin ulkopuolella järjestettävään toimintaan. Kulttuurihyvinvointia lisäämällä pyritään tuomaan sisältöä ikäihmisten elämään, helpottamaan yksinäisyyden tunteita ja tukemaan toimintakyvyn säilymistä.

– Suunnitelmissa on tuottaa siirrettäviä pienimuotoisia taidenäyttelyitä, kuunnelmia, historianäyttelyitä albumeissa tai konsertteja tablettien kautta koettavaksi. Lähtökohtana on saada sopivia tuotteita koteihin vietäväksi, kertoo kulttuurituottaja Kristiina Isaksson.

Pilotti vastaa kuntien tehtävään järjestää kulttuuritoimintaa sekä edistää kulttuurin ja taiteen yhdenvertaista saatavuutta ja monipuolista käyttöä osana asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä.

Ulkoiluystävätoiminta

Ota yhteyttä: