Sisältöjulkaisija

angle-left Liikkuminen kuuluu kaikille ikään katsomatta

Liikkuminen kuuluu kaikille ikään katsomatta

Uuden liikkumisohjelman tavoitteena on nostaa Kontiolahti yhdeksi Suomen liikkuvimmista kunnista. Liikkumista halutaan edistää kaikissa ikäryhmissä.

Kontiolahden kunnan uusi liikkumisohjelma Liikkuva Kontiolahti 2021–2025 on rakennettu kunnan eri palvelualueiden ja sidosryhmien yhteistyönä. Liikkumisohjelmaan on kirjattu yhteinen tahtotila liikkumisen edistämiseksi eri ikäryhmissä. Liikkumisohjelman läpileikkaavia, edistettäviä teemoja ovat lähiliikunta, saavutettavuus, kokeilukulttuuri ja viestintä.r

Liikkumisohjelman rakentaminen aloitettiin selvittämällä kontiolahtelaisten liikkumista kyselyiden ja työpajojen avulla. Yleiseen kuntalaiskyselyyn kerättiin vastauksia sähköisesti ja paperilomakkeilla, nuorille suunnattiin oma kysely koulujen Wilman kautta, ja alakoululaiset kertoivat näkemyksensä oppilaskunnille suunnatun kyselyn kautta. Myös liikunta-alan yrityksille ja yhdistyksille lähetettiin oma kysely. Kyselyjen lisäksi järjestettiin kaksi työpajaa, toinen sidosryhmille ja toinen sivistyslautakunnan jäsenille. Liikkumisohjelman sisältöjä työstettiin myös asiantuntijatyöryhmissä.

– Tärkeimmiksi asioiksi kyselyissä ja työpajoissa nousivat lähiliikunta, matalan kynnyksen toiminnan järjestäminen erityisesti lapsille ja nuorille sekä viestinnän lisääminen liikkumismahdollisuuksista, kertoo vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän kouluterveyskyselyn mukaan 4.- ja 5.-luokkalaisista kontiolahtelaisista lapsista vain 42 prosenttia liikkuu minimisuosituksen verran eli tunnin päivittäin. Liikkumisohjelmaan onkin kirjattu yhteiseksi tahtotilaksi lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin vapaa-ajassa.
Aikuisväestön liikuntatottumuksista totuudenmukaisen kuvan saaminen on haastavaa, sillä liikkumiskyselyihin vastaavat yleensä liikunnallisesti aktiiviset kuntalaiset. Yli puolet kyselyyn vastanneista koki itsensä kuntoliikkujiksi, ja aikuisväestön suosituimmat lajit olivat kävely, pyöräily ja luontoliikunta. Aikuisten liikkumisen edistämiseksi onkin tärkeintä ylläpitää omaehtoiseen liikkumiseen sopivia olosuhteita.

Yli 65-vuotiaat toivoivat liikuntapaikkojen kunnossapitoon investoimista, lisää viestintää liikkumismahdollisuuksista ja ohjattuja liikuntapalveluja. Liikkumisohjelmassa ikäihmisten liikkumisen edistämisen toimenpiteinä esitetään muun muassa esteettömyyden parempaa huomioimista ja liikuntatarjonnan ulottamista joka puolelle kuntaa.
Kontiolahdessa on hyvä ja toimiva liikuntapaikkaverkosto. Liikkumisohjelmaan kirjatuilla toimenpiteillä liikuntapaikkojen käyttöastetta pyritään nostamaan ja viestintää eri liikkumismahdollisuuksista lisäämään.

Tärkeää on myös koko kunnan loistavin asenne liikkumista kohtaan:

– Meillä on tahtotila tehdä Kontiolahdesta yksi Suomen liikkuvimmista kunnista, iloitsee Jormanainen.

Lisätietoja liikkumisohjelmasta on nettisivulla: www.kontiolahti.fi/liikkumisohjelma

Tytöt pelaavat salibandya

Ota yhteyttä: