Uutta vuoropäiväkotia rakennetaan parhaillaan Lehmoon. Aurinkokellon toiminta siirtyy nyt rakenteilla olevaan taloon ja samalla päiväkodin nimi vaihtuu. Vuoropäiväkoti toimii Peltosirkun päiväkodin kanssa samalla tontilla, joten taloilla on yhteinen keittiö ja pihapiiri. Vuoropäiväkodin johtajana toimii Heidi Norppa ja Peltosirkun johtajana jatkaa Marja Kauppinen.
Tontilla on parhaillaan piha-alueiden rakennustyöt käynnissä. Uudenpäiväkodin vesikatto on tehty, ulkoseinät eristetty ja lattiavalun valmistelut ovat käynnissä. Lisäksi tekeillä ovat varastorakennusten perustukset ja runkorakenteet. Myöhemmin lapset pääsevät vielä vaikuttamaan muun muassa päiväkodin lelujen hankintaan. Valmistuessaan vuoropäiväkoti on tarvittaessa aina auki. Päiväkotiin tulee viisi ryhmää ja ainakin 18 työntekijää.
Sekä Peltosirkun päiväkoti että vuoropäiväkoti ovat liittymässä Itä-Suomen yliopiston varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen Lippulaiva-päiväkotien verkostoon. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että päiväkodit ovat tutkimus- ja harjoitteluyhteistyössä yliopiston kanssa.
Vastaavasti yliopisto tukee päiväkoteja kehittämistyössä. Painopisteenä vuoropäiväkodin kehittämistyössä on erityisesti tukea lasten ryhmään kuulumisen tunnetta ja yhteisöllisyyttä, joihin lasten varhaiskasvatusaikojen vaihtelevuus tuo omat haasteensa.