Oletkos koskaan käynyt Linnunpönttöjen asuntomessuilla? Tänä keväänä Kontiolahdella on mahdollisuus ihastella lintujen koteja ja miksipä ei itsekin hakea vähän inspiraatiota ja vinkkejä pönttöjen rakentamiseen.
Kontiolahden lähes kaikki alakoulut ovat tehneet tai parhaillaan tekemässä linnunpönttöjä. Alun perin ajatuksena oli tehdä 150 linnunpönttöä Kontiolahden kunnan 150-vuotisjuhlan kunniaksi, mutta innostuksen myötä rakentaminen lähti kasvuun. Yksistään esimerkiksi Kirkonkylän koulu on tehnyt jo liki 230 pönttöä. Oppilaiden tuotokset ovat esillä Kirkonkylän koulun yläaulassa maanantaista perjantaihin 24.–28.4. koulupäivien ajan. Yläaulaan rakentuu tietysti kokonainen lintumaisema puineen, pönttöineen ja lintuineen. Kannattaa siis rohkeasti poiketa asuntomessuille katsomaan, mitä kaikkea lapset ovat saaneet aikaan!
Asuntomessujen lisäksi linnunpönttöjä on esillä matkailubingon kohteissa. Kirkonkylän koulun rehtori Juha Rytkönen (kuvassa) kertoo, että linnunpöntöissä on hyödynnetty koulun 3D-tulostinta ja laserleikkuria. Muilla kouluilla tehtyjen linnunpönttöjen näkyvillä olosta koulut viestivät mahdollisuuksien mukaan myöhemmin.
Leikkisästi voinee siis sanoa, että Kontiolahdella toteutuu myös lintujen kohdalla strateginen tavoite Asu siellä, missä olet onnellinen.